Lähde: Sanomalehti Keskipohjanmaa
Tilatarpeeseen tulossa helpotusta
Uusi halli Kalajoen satamaan
Heikki Gummerus
Kalajoen satamassa on puutetta varastotiloista. Siihen on tulossa kaivattua
helpotusta, sillä kaupunginhallitus esittää valtuustolle 350 000 euron
suuruisen määrärahan varaamista hallin rakentamiseen. Summa käsitellään
tämän vuoden talousarvion muutosten yhteydessä.
Satamajohtaja Esa Anttion mukaan uusi halli on tarkoitus saada valmiiksi
ensi syksyyn mennessä, jolloin sinne jo voidaan varastoida vilja- ja
rehulasteja.
– Hallin pinta-ala nousee 1 500 neliöön. PVC- muovista rakennettava halli
on jaettu kahteen osaan. Seinille tulevat jalalliset betonielementit ja
vanerikorotus, joten lastaukset voidaan hoitaa pyöräkoneella, hän selvittää.
Halliin tehdään kaksinkertainen katto PVC- muovista, joten se täyttää rehu-
ja viljalastien korkeat hygieniavaatimukset, eikä ole pelkoa myöskään
kondenssivesiongelmista.
– Satamahalli soveltuu soveltuu kaikentyyppisen irtotavaran ja myös
kappaletavaran varastointiin, Anttio mainitsee.
Kaupunginhallitus hyväksyi myös, että niin sanotun 3 A- hallin muutostyöt
ja satamakentän kunnostus voidaan käynnistää välittömästi. Niihin on
talousarviossa varattu yhteensä 219 000 euroa.
– Muutostöiden jälkeen 3 A- halli saadaan kokonaisuudessaan tehokkaaseen
käyttöön. Hyötyala nousee noin 1 200 neliöön, jolloin halliin voidaan
varastoida tavaraa noin 8 000 kuutiota. Tällä hetkellä käytävä vie
kolmasosan hallin pinta-alasta, Anttio sanoo.
Kesän alkuun mennessä valmistuvien muutostöiden jälkeen halli soveltuu
kaikenlaisen irtotavaran varastointiin.
– Koska vapaata varastotilaa ei ole, asiakkaita on siirtynyt muualle.
Syksyllä tilanne on parempi, sillä meidän ei tarvitse enää myydä eijoota,
Anttio kuvailee.
Satamakentän kunnostus on välttämätön toimenpide, koska kenttä on routinut,
mikä hankaloittaa isojen puutavaranippujen trukkikuljetuksia.
Kalajoen satama on erikoistunut sahatavaran vientiin. Sitä laivattiin viime
vuonna 375 000 kuutiota. Kokonaisliikenne nousi noin 290 000 tonniin.
Takaisin Arkisto-sivulle
|